RILin kysely: Vajaa puolet hyödyntää tekoälyä työssään
RILin tekoälyn käyttöön liittyvän kyselyn mukaan 45 % vastanneista jäsenistä hyödyntää tekoälyä työssään. Suurin käyttökohde on sisällöntuotto. Kattavaa koulutusta AI:n käyttöön haluaisi iso osa, eikä kaikilta työpaikoilta löydy tarpeellisia ohjeita sen käyttöön.
RIL toteutti kyselyn tekoälyn käytöstä työtehtävissä. Sen perusteella hieman reilu viidennes käyttää tekoälyä sisällöntuotossa, vajaa viidennes tietojen analysoinnissa ja käsittelyssä sekä 14 prosenttia apuna erilaisissa luovissa prosesseissa. 55 prosenttia vastanneista ei käytä tekoälyä työssään lainkaan.
Myös muiden toimesta tekoälyä hyödynnetään omalla työpaikalla eniten sisällöntuotantoon, johon sitä käyttää apuna hieman reilu kolmannes. Tietojen analysoinnissa ja käsittelyssä sitä hyödyntää arviolta vajaa kolmannes vastaajien kollegoista, ja toistuvien tehtävien automatisoinnissa noin joka viides. Noin kolmannes vastaajista kertoi, että omat kollegat eivät yleisesti käytä tekoälyä työssään.
Kaksi prosenttia vastaajista on mukana suunnittelemassa tai kehittämässä tekoälytyökaluja, joita oma yritys käyttää tai suunnittelee käyttävänsä. Yli kolme neljästä ei osallistu tällaiseen kehittämistyöhön.
Vajaa viidennes vastaajista toteaa, että omassa yrityksessä on laadittu kattavat tekoälyä koskevat käytänteet ja ohjeet. Noin kolmanneksen työpaikalta tällaisia ohjeita ei löydy. Kattavaa koulutusta tekoälyn hyödyntämiseen on saanut vain noin joka kymmenes vastaaja, 43 prosenttia haluaisi opetusta aiheeseen ja joka neljäs ei koe tekoälykoulutukselle lainkaan tarvetta.
Suurta tuottavuusloikkaa tekoäly ei kyselyn mukaan ole ainakaan vielä aiheuttanut, sillä vain kolme prosenttia vastaajista kokee tekoälyn tehneen itsestä työssä tuottavamman. Suuri osa eli 35 prosenttia ei osaa vastata kysymykseen ja täysin eri mieltä väitteestä on 14 prosenttia.
Kyselyyn vastasi noin neljännes jäsenistä
Kysely lähetettiin kaikille RILin valmistuneille työikäisille jäsenille. Se oli osa RILin palkkakyselyä, joka toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan kyselyn kanssa.
Kyselyn vastausprosentti oli 22, joista miehiä oli 70,5 prosenttia ja naisia 29,5 prosenttia. Miesvastaajien ikä oli keskimäärin 45 vuotta ja naisten 41 vuotta. Vastaajista 84 prosenttia työskenteli yksityisellä sektorilla ja 16 prosenttia julkisella sektorilla ja yliopistoissa. Työsuhteista vakituisia oli 97 prosenttia ja määräaikaisia kolme prosenttia.
Vastaajat edustavat melko tasaisesti eri ikäisiä RILin jäseniä. Aktiivisin vastaajaryhmä oli 30–39 vuotiaat. Vastauksia tuli eniten suunnittelu- ja teollisuussektoreilta sekä suunnittelu- ja projektitehtävien sekä strategisen suunnittelun ja johtamisen parissa työskenteleviltä. Toimiaseman mukaan innokkaimpia vastaajia olivat erittäin vaativissa ja vaativissa asiantuntijatehtävissä sekä ylemmässä keskijohdossa toimivat jäsenet.
Suurin osa eli 29 prosenttia vastaajista työskenteli 1 000-2 999 hengen yrityksissä, 16 prosenttia yli 3 000 hengen yrityksissä ja 14 prosenttia 500-999 hengen yrityksissä.