Maiju Asiala valittu Vuoden nuoreksi RILiläiseksi 2025

Maiju Asiala valittu Vuoden nuoreksi RILiläiseksi 2025

Maiju Asiala valittu Vuoden nuoreksi RILiläiseksi 2025. Asiala työskentelee Geosyntec Consultantsilla geoteknisenä asiantuntijana. Tunnustus jaettiin kuudetta kertaa ja sen tavoitteena on tuoda esiin nuoria osaajia, jotka toimivat alan positiivisina keulakuvina ja edistävät diplomi-insinöörien ammattitaidon arvostusta. 

Valinnan voittajasta tekivät RIL-Nuorten johtoryhmät pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Suomesta jäsenistöltä saatujen ehdotusten pohjalta. Ehdotuksia kerättiin lokakuun 2025 aikana.

Oulusta kotoisin oleva Asiala on tehnyt nopeaa nousua geotekniikan asiantuntijana. Hän suhtautuu maan käyttäytymiseen ja rakennetun ympäristön laadun säilyttämiseen poikkeuksellisella intohimolla. Asiala valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 2020 ja on työskennellyt monipuolisissa tehtävissä niin pohjarakenteiden kuin geotekniikan parissa.  

Asiala kertoo tunnustuksen olevan merkittävä hetki urallaan. 

“Olen yllättynyt ja kiitollinen tunnustuksesta. Jo pelkkä ehdokkuus tuntui hienolta, saati sitten valituksi tuleminen. On suuri kunnia, että oma työ ja tekeminen koetaan merkitykselliseksi osaksi alan kehitystä”, hän kommentoi.  

Maiju muistutti RIL-Summitissa pitämässään kiitospuheessa, että kaikkea ei tarvitse osata heti ja aina pitää olla rohkeutta yrittää. Hän tuo esille, että nämä tekijät ovat muuttuvassa maailmassa ja rakennusalan murroksessa entistä tärkeämpiä ominaisuuksia

Tunnustuksen tausta

Vuoden nuori RILiläinen -palkinnolla RIL haluaa nostaa esiin nuoria osaajia ja vaikuttajia, jotka edistävät alan kehitystä ja toimivat esimerkkeinä ammattitaidon arvostuksen vahvistamisessa. Palkinto on jaettu vuodesta 2016 lähtien, ja se on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä tunnustuksena rakennusalan nuorille ammattilaisille. 

Tunnustus luovutettiin RIL-Summitissa Helsingissä 27.11.2025. Palkinnon jakoi RIL-Nuorten pääkaupunkiseudun puheenjohtaja Ville Kujanpää. 

Kuva: Sami Perttilä

Jaa julkaisu

Tutustu myös näihin

Kategoriat: 
Uutinen

RILin hallituksen uudet jäsenet kaudelle 2026-2028

Kategoriat: 
Uutinen

RILin TyönhakuRetriitti

Kategoriat: 
Uutinen

Tornionjoen ratasilta on Vuoden Silta 2025

Kategoriat: 
Uutinen

RILin kysely: Kohti vastuullisempaa työkulttuuria